Jalkaterapia

Mitä jalkaterapia on?

Jalkaterapiassa on tavoitteena ylläpitää toimintakykyä sekä hoitaa ja kuntouttaa erilaisia alaraajaongelmia. Jalkaterapeutti AMK on Valviran nimikesuojaama terveydenhuollon ammattihenkilö, joka nimensä mukaisesti on erikoistunut tutkimaan ja hoitamaan erilaisia alaraajaongelmia. Heillä on monipuolinen osaaminen alaraajojen toiminnasta ja taitoa käyttää erilaisia hoitomenetelmiä. Jalkaterapeutiksi voi opiskella Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa XAMK:ssa tai Metropolian ammattikorkeakoulussa. Opinnot kestävät 3,5v ja koulutus on laajuudeltaan 210op.

Jalkaterapeutin hoitomenetelmät

Jalkaterapeutti omaa hyvin monipuolisen osaamisen selvittääkseen ja hoitaakseen eri alaraajaongelmia yhdistellen alla mainittuja keinoja.

Kliininen jalkaterapia sisältää ihon- ja kynsienhoidon sisältäen haavanhoidon, kynnenoikaisuhoidon ja silikoniortoosien valmistukset.

Pohjallisterapiaan kuuluu alaraajojen biomekaaninen tutkiminen ja pohjallisien suunnittelu, valmistus, sovitus sekä kontrollikäynti. Valmistan ns. pikapohjallisia, joiden avulla on helppo arvioida mahdollisten alaraajan ja jalkaterien toimintoja ohjaavien pohjallisten tarve.

Manuaalinen käsittely sisältää mm. hieronnan, mobilisaation, teippauksen ja fasciakäsittelyn. Lisäksi haluan auttaa vamman ja leikkauksien jälkeisissä kuntoutuksissa sekä opastaa asiakkaita hyvään jalkojen omahoitoon. Opastan myös tarvittaessa muita asiakkaan hoitoon osallistuvia henkilöitä, kuten omaisia ja kotihoidonhenkilökuntaa. Näin saan pidettyä yhtenäisen hoitolinjan ja hoidon tulokset pysyisivät mahdollisimman hyvänä.

Kenkäterapia sisältää jalkineiden pienien korjausten ja muutoksien tekoa sekä niiden arviointia. Opastan myös hyvien jalkineiden hankinnassa. Minun on myös mahdollista toteuttaa liikuntaohjausta erilaisille ryhmille, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Milloin jalkaterapeutin vastaanotolle?

Tyypillisimmät syyt hakeutua jalkaterapeutin vastaanotolle ovat iho- ja kynsiongelmat, erilaiset jalkojen kiputilat sekä virheasennot jalkaterässä. Ikä, alaraajoihin kohdistuva kuormitus, toiminnalliset häiriöt sekä monet eri sairaudet lisäävät jalkaterapian tarvetta.

Varaa aikasi jalkaterapiaan, mikäli sinulla on seuraavia oireita:

  • Alaraajoihin tai jalkaterään kohdistuvaa kipua (plantaarifaskiitti, akillesjänteen kiputilat, penikkatauti ym.)
  • Iho- tai kynsiongelmia
  • Jalkaterän tai alaraajan virheasentoja (vaivaisenluu, vasaravarpaat, pihtipolvet ym.)
  • Rasitusvammat ja urheiluvammat
  • Apuvälineterapian tarve (yksilölliset silikoniortoosit ja elementtipohjalliset)
  • Haluat saada ohjausta liittyen jalkojen omahoitoon tai kenkiin

Lue lisää jalkaterapiasta

Hinnasto

Jalkaterapia

Jalkaterapia 75min80,00€
Jalkaterapia 45min60,00€
Jalkaterapia 30min45,00€
Jalkaterapian ensikäynti 45min55,00€
Kynnen oikaisu 45 min 60,00€
Jousen siirto 30 min40,00€

Jalkaterapia lisäpalvelut

Elementtipohjalliset (sis. alaraajojen biomekaanisen tutkimisen, pohjallisten valmistuksen ja niiden sovituksen)160€
Silikoniortoosit 15-30€ (+ käyntimaksu)
Kinesioteippaus10€ (+ käyntimaksu)

Kysyttävää?
Ota meihin yhteyttä

Fysio Nordic

Avoinna
arkisin: 09-20
sunnuntaisin: 11-18
Soita ja varaa aika tai lähetä meille viesti.

Sähköposti

info@fysionordic.fi

Puhelin

Lauri Hodju, Naprapaatti, yrittäjä
041 3124795

Osoite

Varastokatu 3
45200 Kouvola