Kuntoutumisen voi ajatella olevan oppimista siinä missä esimerkiksi englannin kielessä kehittyminenkin. Niin englannin kielessä kehittyminen kuin fyysisen vaivan kuntouttaminenkin tarvitsevat aikaa, viitseliäisyyttä ja tukea. Iso osa oppimisesta tapahtuu ihmisen pään sisällä, mutta kuntoutumisessa fyysinen puoli on tärkeässä roolissa. Jos ihmiselle on tullut olkapäävamma ja hän haluaa saada sen kuntoon, hänen pitää saada ensin itselleen opettaja eli kuntoutuksen ammattilainen, jonka kanssa hän luo hoitosuunnitelman. Usein tällaiseen hoitosuunnitelmaan kuuluu vastaanottokäyntejä sekä paljon kotona, kuntosalilla tai vastaanotoilla tapahtuvaa harjoitteiden tekemistä.  Jotta tämä prosessi sujuisi oikein eikä otettaisi liian isoa harppausta kerralla, pitää kuntoutuksen tapahtua lähikehityksen vyöhykkeellä.

Lähikehityksen vyöhyke

Lähikehityksen vyöhyke (eng. zone of proximal development) on psykologi Lev Vygotskyn kehittämä käsite, jolla tarkoitetaan nykyisen osaamisalueen sekä potentiaalisen osaamisalueen väliin jäävää aluetta. Lähikehityksen vyöhykkeellä uuden asian oppiminen on mahdollista tuettuna, mutta ilman tukea oppiminen muuttuu haastavaksi, jopa mahdottomaksi.  

Lähikehityksen vyöhykettä voidaan kuvailla myös siirtymäalueeksi tuttuusalueesta epämukavuusalueelle. Tuttuusalueella ovat kaikki ihmisen tämänhetkiset taidot sekä ne asiat, joihin hän on tottunut. Epämukavuusalueella tekeminen tuntuu liian vaikealta, epävarmuutta ja tukaluutta aiheuttavalta sekä herättää oppijassa voimakkaita ja epämieluisia negatiivisia tuntemuksia. Epämukavuusalueella oleminen vie ihmisen voimavaroja liikaa, mikä puolestaan vaikuttaa motivaatioon sekä jaksamiseen.

Lähikehityksen vyöhyke psykologi Anu Tevanlinnan mukaan. 2021

Kuntoutuksen kompastuskiviä

Kuntoutuksessa ihmisen motivaatio muutokseen voi olla joko sisäistä tai ulkoista. Ulkoisella motivaatiolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi läheisen patistelua, työpaikalta tulleita kehotuksia tai ulkonäköön liittyviä paineita. Sisäinen motivaatio kumpuaa puolestaan ihmisen itsensä sisältä; hän haluaa saada aikaan muutosta, koska se tuo hänelle hyvää mieltä. Usein ulkoinen motivaatio ei kannattele kuntoutusprosessia kovin pitkälle, koska ihminen itse ei ole sitoutunut prosessiin yhtä vahvasti kuin sisäisen motivaation kautta tullut ihminen. 

Monet ihmiset eivät halua lähteä kuntouttamaan itseään, koska kokevat kuntoutuksen liian työläänä, aikaa vievänä tai eivät usko sen onnistumiseen. Takana voi olla epäonnistuneita kokemuksia kuntoutuksesta. Jos on aikaisemmin tehnyt kerralla elämäntaparemontin, jossa korjaa kaikki elämäntapansa kerralla kuntoon aina ruokavaliosta liikunnan määrän ja laadun nostamiseen, hyppy on saattanut olla liian suuri. Tällöin ihminen on hypännyt nykyiseltä osaamisalueelta suoraan potentiaaliselle osaamisalueelle, tuttuusalueelta epämukavuusalueelle. Epämukavuusalueelle suoraan hyppääminen tarkoittaa sitä, että ihminen ottaa liian suuren askeleen eikä uusien asioiden oppiminen ja sisäistäminen onnistu kuin harvoissa tapauksissa. Tällainen prosessi ei ole yleensä kestävä, vaan ihminen luovuttaa, koska kokee prosessin liian vaikeana. Kuntoutusasiakas turhautuu ja ärsyyntyy, kokee riittämättömyyden sekä huonommuuden tunteita ja voi heittäytyä vastahankaiseksi. Harjoitteet jäävät usein tekemättä tai ne tehdään huolimattomasti ja motivaatio laskee. Tämä kaikki johtuu siitä, että hän on joutunut epämukavuusalueelle, jolla toimimiseen hänellä ei ole riittäviä valmiuksia. Hänelle on siis annettu liian vaikeita tehtäviä ja liian kaukainen tavoite eikä tarpeeksi työkaluja niiden suorittamiseen. Mikäli tämä elämäntaparemontti tehdään tuetusti yhteistyössä esimerkiksi naprapaatin, ravitsemusterapeutin, psykologin tai muun alan ammattilaisen kanssa, prosessi tapahtuu lähikehityksen vyöhykkeellä ja muutos on todennäköisemmin pysyvä.

Kuntoutuminen lähtee itsestä

Myös lähikehityksen vyöhykkeellä asiakas voi kokea epävarmuutta ja virheiden kautta oppimista, mutta tällä alueella on turvallista kokeilla ja yrittää. Kuntoutuksen ammattilainen (esimerkiksi naprapaatti) on koko ajan tukena ja hän katsoo, että prosessi etenee oikeassa tahdissa. Kuntoutuminen ei ole läheskään aina helppo prosessi vaan se vaatii asiakkaalta sitoutumista sekä halua ja uskoa prosessiin. Idea on sama kuin peruskoulun matikan oppimisessa; opettaja voi avata teoriaa, antaa vinkkejä, katsoa, tekeekö oppija tehtävät oikein, korjata väärin tehdyt tehtävät, antaa kehuja ja kannustaa oppijaa, mutta oppijan pitää itse tarttua kynään ja laskimeen ja laskea kaikki tehtävät itse. Jos oppija ei harjoittele ja tee tehtäviä, ei hän voi oppia uutta asiaa. Opettaja ei voi kaataa osaamista oppijan päähän, kuten kuntoutuksen ammattilainenkaan ei voi antaa valmista kuntoutuksen lopputulosta asiakkaalle. Kuntoutuksen ammattilaisen työhön kuuluu katsoa, että kuntoutuminen tapahtuu turvallisesti, kustannustehokkaasti sekä yksilöllisesti asiakkaan toiveet ja lähtökohdan huomioon ottaen. Hänen tehtävänsä on seurata vieressä ja olla valmiina auttamaan tai muuttamaan hoitosuunnitelmaa, jos näkee sille tarvetta.

Asiakkaan täytyy osallistua itse aktiivisesti ja tehdä hänelle annetut ”tehtävät”, jotta hän saavuttaa maalinsa. Prosessi saattaa olla joskus pitkä, mutta lopputuloksena voi olla kipujen väheneminen, kivuttomuus, toimintakyvyn ylläpitäminen tai jopa paraneminen sekä esimerkiksi paluu aikaisempaan harrastukseen tai työtehtävään. Myös sosiaaliset, taloudelliset, psykologiset ja nukkumiseen liittyvät positiiviset muutokset vaikuttavat ihmisen elämään pitkälläkin tähtäimellä.

Lähteet

  1. Tieteen termipankki 30.12.2021: Kasvatustieteet:lähikehityksen vyöhyke. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:lähikehityksen vyöhyke.)

  2. Psykologi Anu Tevanlinna https://www.anutevanlinna.com/blogi/pysyva-elamantapamuutos-rakentuu-tukalan-epamukavuusalueen-sijaan-lahikehityksen-vyohykkeella. Viitattu 30.12.2021.

Ripsa Kallinen
Ripsa Kallinen

Filosofian maisteri, suomen kielen opettaja
Non scholae sed vitae