Oppimistekniikat muistamisen apuna

Johdanto

Muistaminen on kognitiivinen toiminto, johon kuuluvat mieleen painaminen, mielessä säilyttäminen ja mieleen palauttaminen. Muistijälki syntyy, kun synapsin toiminta eli neuronien välinen yhteys vahvistuu ja tulee herkemmäksi. Aivoissa useat alueet osallistuvat muistamiseen: takaraivolohko (näkömuisti), ohimolohkot (mm. kuulo–ja näköhavainnot, kielen ymmärtäminen), päälaenlohko (esineiden, etäisyyksien, muotojen ja kokojen tunnistaminen sekä tuntoaistimukset) ja otsalohko (tapahtumamuisti). Myös hippokampus (kognitiiviset kartat, tapahtumamuisti, yleistiedon säilyttäminen ja muokkaaminen, tilaan liittyvä muisti) ja amygdala eli mantelitumake (tapahtumamuisti, pitkäaikainen muisti) ovat tärkeitä muistamiseen liittyviä aivojen osia. (Kauppila 2015: 15–19.)

Muistin rakenne

Aistimuisti

Muisti voidaan jakaa kolmeen osaan: aistimuistiin (= sensorinen muisti), lyhytkestoiseen muistiin ja pitkäkestoiseen muistiin. Aistien kautta saatu informaatio otetaan vastaan aistimuistissa, jossa se suodatetaan ja välitetään eteenpäin. Aistimuisti siis päättää, onko informaatio tärkeä ja tämän päätöksen mukaan siihen joko reagoidaan tai se jätetään huomiotta. Informaation analysointiin menee vain sekuntien murto-osia tai sekunteja. (Kauppila 2015: 22.)

Lyhytkestoinen muisti

Lyhytkestoinen muisti perustuu hermoverkkojen ja neuronien lyhytkestoiseen tehostumiseen. Sen kapasiteetti on rajallinen ja sen käyttö kestää muutamista sekunneista noin 30 sekuntiin. Me käytämme tätä muistia asioiden pohtimiseen, suunnittelemiseen ja kehittelemiseen sekä useiden asioiden yhtäaikaiseen käsittelemiseen. Myös analysointi ja johtopäätösten tekeminen on mahdollista lyhytkestoisen muistin ansiosta. Psykologian tunneilla opetetaan yleensä, että tässä muistissa voi olla samaan aikaan 7 ± 2 asiaa. (Kauppila 2015: 23–24.)

Pitkäkestoinen muisti

Pitkäkestoinen muisti on nimensä mukaisesti pidemmän aikavälin muisti. Tosin pidempi aikaväli on melko suhteellista, koska pitkäkestoisessa muistissa informaatio voi olla käytössä tunteja tai jopa vuosikymmeniä. Tässä muistissa hermoverkot ja hermojen liittymäkohdat vahvistuvat pitkäkestoisesti, mikä mahdollistaa tiedon hakemisen muistista pidemmänkin ajan jälkeen. Pitkäkestoisessa muistissa on kaksi osaa: deklaratiivinen muisti (= selittävä muisti) ja nondeklaratiivinen muisti. Deklaratiivinen muisti jaetaan puolestaan tapahtumamuistiin (= episodinen muisti) ja tietomuistiin (= semanttinen muisti). Tapahtumamuistissa ovat selkeät tapahtumat, joilla on oma alkunsa ja loppunsa. Tietomuisti säilyttää faktoja ja käsitteellistä tietoa.

Nondeklaratiivisessa muistissa säilytämme tiedostamatonta tietoa, joka on alitajuista informaatiota. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi toimintatapamme, tottumuksemme ja osaamisemme, joita ei tarvitse toteutushetkellä kontrolloida tietoisesti. Nondeklaratiivista muistia on myös taitomuisti (=proseduraalinen muisti), jossa säilytämme opitut taidot. Näitä taitoja ovat esimerkiksi polkupyörällä ajaminen ja luisteleminen. Opitut taidot eivät helposti unohdu, joten taitomuisti säilyy hyvin ikää kertyessä, vaikka kyseistä taitoa ei olisikaan hetkeen tarvinnut. (Kauppila 2015: 25–26.)

Tämänhetkistä yhteiskuntaa voisi kuvailla informaatioyhteiskunnaksi, koska tietoa on jatkuvasti saatavilla ja voimme käyttää digitaalisia laitteita ulkoisena muistivarastona. Psykologi Reijo Kauppila (2015: 9) kuvaakin tätä osuvasti: “Aivojen merkitys muuttuu muistivarastosta tiedonsirpaleita hallinnoivaksi elimeksi”. Ihmisen muisti on rajallinen, joten unohtaminen on tärkeä taito. Unohtamalla tarpeettomia tietoja vapautamme tilaa tarpeellisille tiedoille. Valikoiva muisti onkin tärkeä ominaisuus, koska sen kautta merkitsemme tarpeellisen informaation tarpeelliseksi ja jätämme muun informaation huomiotta. Vaikka unohdammekin asioita, ne eivät aina unohdu lopullisesti vaan jäävät tiedostamattomalle tasolle. (Kauppila 2015: 9, 29–30, 75.)

Valikoiva muisti on tärkeä ominaisuus!

Muistamme parhaiten sellaiset asiat, joihin liittyy useista aisteista tulleita ärsykkeitä, tilanteen harvinaisuutta, draamaa tai tunnekokemuksia (Kauppila 2015: 75–76.) Siksi esimerkiksi benji-hypyt tai omat häät saattavat jäädä hyvin mieleen. Samoin itse tekeminen ja mielenkiintoiset sekä montaa eri aistia hyödyntävät oppitunnit auttavat muistamisessa.

Organisointi muistamisen apuna

Faktojen ja muiden kuin tapahtumien muistamisen kannalta tärkeää on opittavan asian organisointi ja aiempiin tietoihin yhdistäminen. Organisoinnilla tarkoitetaan tiedon yksinkertaistamista ja saadun informaation käsittelyä niin, että siitä saadaan aikaan hallittava kokonaisuus. (Kauppila 2015: 78–79.) Lyhytaikaisessa muistamisessa tämä voi olla esimerkiksi to do –listan jakaminen ryhmiin: ruokaostokset, pihatöihin liittyvät, joululahjoihin liittyvät ja auton katsastamiseen liittyvät tehtävät. Tämä auttaa ihmistä muistamaan yksittäiset erilliset asiat, vaikka listamainen muistaminen ei aina ole pitkäaikaista. Suomen kielen oppimisessa organisointia voi olla esimerkiksi suomen kielen verbien jakaminen verbityyppeihin ja nominien jakaminen nominityyppeihin.

Assosiointi muistamisen apuna

Aiempiin tietoihin yhdistäminen eli assosiointi (assosiaatio = mielleyhtymä) auttaa yhdistämään uuden informaation osaksi jo olemassa olevia tietoja. (Kauppila 2015: 84–85.) Assosiaatiota on esimerkiksi se, että bulgarialaista kyykkyä harjoittelevalle annetaan vinkiksi, että liikkeen aikana pakaralihas pitää aktivoida samalla tavalla kuin simpukka-liikkeessä. Tällöin treenaaja yhdistää uuden liikkeen yhden osasen aikaisemmin opittuun liikkeeseen. Suomen kielen oppimisessa perfektin ja pluskvamperfektin kielteisen muotojen voi vinkata olevan täsmälleen samat kuin jo aiemmin opittujen negatiivisen imperfektin muotojen.

Unohtaminen

unohdamme oppimastamme yli puolet ensimmäisen päivän aikana.

Oppimistekniikoita on useita eivätkä kaikki niistä toimi jokaisella ihmisellä. Yli 80 % opiskelijoista turvautuu alleviivaamiseen ja uudelleen lukemiseen, mutta tutkimukset osoittavat, etteivät ne ole tehokkaimpia oppimistekniikoita. Ylipäätään tehokkainta pitkäkestoisen oppimisen kannalta on harjoitella uutta tietoa ja käyttää sitä. Pelkästään tiedon kuunteleminen tai lukeminen ei yleensä riitä tiedon pitkäkestoiseen omaksumiseen. Saksalaisen psykologi Hermann Ebbinghausin mukaan unohdamme oppimastamme yli puolet ensimmäisen päivän aikana ja jopa 80 % ensimmäisen kuukauden aikana. Kertaaminen vahvistaa muistamista heti ensimmäisen kertauskerran jälkeen. Jos kertauskertoja on kolme kuukauden sisällä, voimme muistaa jopa kolme kertaa enemmän kuin ilman kertausta. Kertaamisen jälkeen alamme taas unohtaa oppimaamme asiaa, mutta tällöin sen unohtaminen ei ole yhtä nopeaa kuin ilman kertausta. (Dunlosky 2013, Ebbinghausin Forgetting curve – theory, Kauppila 2015: 31.)

Tätä ns. unohtamisen käyrää vastaan voi taistella käyttämällä itselleen sopivia oppimistekniikoita, jotka auttavat tiedon tallentamisessa pitkäkestoiseen muistiin. Jokaisen oppijan tulee löytää itselleen sopivimmat tekniikat, mutta yleensä tiedon työstäminen, käsitteleminen ja pitkälle aikavälille hajautettu harjoitteleminen kantavat parhaiten hedelmää. Eli kuten aiemmin sanottiin, pelkällä passiivisella tiedon vastaanottamisella oppiminen ei ole aina tehokkainta, vaan se vaatii aktiivista otetta. National Training Laboratoriesin The Learning Pyramid havainnollistaa tämän tehokkaasti. Tässä pyramidissa on kuvattuna keskimääräiset muistamisen prosentit vuorokauden kuluttua, ja tämä muistamisprosentti vaihtelee 5 prosentista jopa 90 prosenttiin. Heikoiten muistiin jäävät luentojen ja lukemisen kautta saatu informaatio, kun taas parhaiten muistetaan muita opettamalla ja itse harjoittelemalla.

Oppimisen tekniikat

John Dunloskyn raportissa (American Educator fall 2013) sanotaan, että alleviivaaminen ja uudelleen lukeminen ovat yleisimmät oppimistekniikat, mutta ne eivät ole tosiaan toimivia. Mielenkiintoinen havainto on myös se, että alleviivaaminen ilman uudelleen lukemista jopa heikensi tutkimusten mukaan oppimistuloksia. Niiden sijaan muistikorttien tekeminen sekä uusien asioiden opettaminen toisille ovat erittäin toimivia ja tehokkaita oppimistekniikoita. Muistikorteissa kirjoitetaan kortin toiselle puolelle kysymys tai avainsana ja toiselle puolelle vastaus tai avainsanan määritelmä. Tätä menetelmää voi soveltaa lähes minkä tahansa käsitteellisen tiedon oppimiseen.

Myös harjoittelun hajauttaminen laajemmalle ajanjaksolle tehostaa muistamista (Dunlosky 2013). Sama idea siis pätee niin kuntosalitreenaamisessa kuin englannin kielen sanojen oppimisessa. Jos harjoittelukertoja on alussa paljon, mutta niiden määrä vähenee alun jälkeen, oppiminen ei ole tehokasta tai pitkäkestoista. Harjoittelua tulee jatkaa pitkäjänteisesti niin, että välissä on lepoa. Tässäkin on tärkeää muistaa, ettei pelkkä edellisen alueen lukeminen riitä, vaan harjoittelussa tulisi käyttää muistikortteja tai muuta opitun aiheen työstämistä vaativaa tekniikkaa, josta näkee heti, mitä muistaa ja mitä ei. Ne asiat, joita ei muista, tulee opiskella uudestaan.

Avainsana-tekniikka ja tekstin hahmottaminen kuvallisesti voivat auttaa joitakin oppijoita, mutta tutkimusten mukaan ne ovat jopa heikompia tekniikoita kuin uudelleen lukeminen ja alleviivaaminen. Avainsana-tekniikka auttaa lyhytkestoisesti erityisesti kielen oppimisessa, jos esimerkiksi testi on heti opiskelun jälkeen. Kuitenkin pitkäkestoiset hyödyt ovat heikommat, ja tästä syystä tämä tekniikka jää muiden tekniikoiden taakse. Tekstin hahmottaminen kuvallisesti sopii puolestaan niihin aiheisiin ja teksteihin, jotka ovat ns. kuvaystävällisiä eli jotka ovat helpohkoja siirtää kuvalliseen muotoon. Monet opeteltavat asiat ovat kuitenkin melko abstrakteja ja monimutkaisia eikä niitä saa siirrettyä kovin helposti kattavaksi kuvaksi. Lisäksi tekstin hahmottaminen kuvallisesti on melko työlästä, jos sitä vertaa saatuun oppimistulokseen. Visuaalisesti oppiville tämä tekniikka voi toimia, mutta muihin tekniikoihin verrattuna hyödyt jäävät heikoiksi. (Dunlosky 2013.)

Kynällä kirjoittaminen tehokkainta

Minkä oppimistekniikan oppija sitten valitseekin, muistiinpanojen kirjoittaminen kynällä on tutkimusten mukaan (mm. Askvik et al. 2020, Mueller & Oppenheimer 2014), selkeästi parempi menetelmä kuin muistiinpanojen kirjoittaminen tietokoneen näppäimistöllä tai muulla laitteella. Askvikin, Van der Weelin ja Van der Meerin tutkimuksessa todettiin, että vaikka tietokoneella kirjoittaminen on nopeampaa kuin kirjoittaminen kynällä, kynällä kirjoittamisen hyödyt ovat selkeästi paremmat. Kun tutkittavat kirjoittavat kynällä, heidän muistialueensa aivoissa aktivoituivat, kun taas koneella kirjoittamisessa näin ei käynyt. Muistialueiden lisäksi myös oppimisessa mukana olevat aivojen osat ja jopa kielen käyttöön liittyvät alueet aktivoituivat. Kynällä kirjoittaminen pakottaa oppijan hidastamaan tahtia, minkä seurauksena hän ajattelee enemmän samalla kun kirjoittaa. Kynällä kirjoittamalla oppijan täytyy työstää oppimaansa informaatiota organisoimalla, tiivistämällä ja kirjoittamalla se omin sanoin selkeiksi muistiinpanoiksi vihkoon/paperille. Toisin sanoen, kynällä kirjoittamalla oppija hyödyntää jo esimerkiksi muistikorttien kirjoittamisvaiheessa organisoimis- ja assosiointikykyjään. (Askvik et al. 2020, Lincoln 2020)

Kynällä kirjoittaminen on myös tarkkaa hienomotorista toimintaa, mikä vaatii enemmän kuin koneella kirjoittaminen. Tämä on aivojen kannalta hyvä asia, koska kuten tutkimusta johtanut neurotieteilijä ja neuropsykologian professori Audrey van der Meer sanoo ScienceNewsExploresin julkaisussa vuonna 2020: ”Jos emme haasta aivojamme tarpeeksi, ne eivät saavuta täyttä potentiaaliaan.” (Askvik et al. 2020, Lincoln 2020)

Lähteet:

Askvik E.O. et al. 2020: The Importance of Cursive Handwriting Over Typewriting for Learning in the Classroom: A High-Density EEG Study of 12-Year-Old Children and Young Adults. Frontiers in Psychology. July 28, 2020. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2020.01810/full
Dunlosky John 2013: Strengthening the student toolbox. Study strategies to boost learning. American Educator fall 2013. https://www.aft.org/sites/default/files/periodicals/dunlosky.pdf
Ebbinghaus Hermann. Forgetting curve –theory
H. Ebbinghaus, “Memory: A contribution to experimental psychology”, 1913, original work published 1885. https://web.archive.org/web/20051218083239/http://psy.ed.asu.edu:80/~classics/Ebbinghaus/index.htm
Ebbinghausin unohtamisen käyrän kuva: https://securityawarenessapp.com/forgetting-curve/
Kauppila A. Reijo: 2015. Treenaa muistiasi – Vinkkejä ja harjoituksia muistin tehostamiseen.
Lincoln Diane 2020: Handwriting beats typing when it comes to taking class notes. ScienceNewsExplores 2020. https://www.snexplores.org/article/handwriting-better-for-notes-memory-typing
Mueller, P. A. & Oppenheimer, D. M. (2014) The Pen Is Mightier Than the Keyboard: Advantages of Longhand Over Laptop Note Taking. Psychological Science 25(6), 1159–1168.