Asiakaspalautteet
Vapaaottelu on kova laji ja oma kroppa on tärkeä työkalu siinä hommassa. Lauri on auttanut mua pysymään hyvässä terässä ja varsinkin kun on tullut yllättäviä kolhuja niin opastanut niiden hoidossa. Tiedonnälkäinen ja taitava urheiluhieroja. Kiitos kaikesta avusta.
Toni Tauru
Sain apua naprapatiasta pitkällisen olkapään, hartian ja yläselän vaivaan joka oli tullut kaatumisen seurauksena. Käyntien aikana sain hyviä kotiharjoitteita, joiden avulla pystyn tekemään jumpat myös kotona. Suosittelen lämpimästi apua saa jos itse haluat.
Anonyymi
Kiitos Lauri kroppani liikkuvuuden tarkistamisesta ja hyvistä vinkeistä jatkoon. Vaikka selän hermopinne tai fasettilukko tms. olikin kerinnyt jo itsestään aukeamaan, niin en kokenut käyntiä lainkaan turhaksi ja olo on mukavan fressi pienen käsittelyn jäljiltä 🙂
Jukka
Tämä oli uusi ja ensimmäinen kokemus itselle. Harjoitteet ja neuvot meni “tyhmemmänkin” päähän kun vähän potki. Palvelu ystävällistä ja kaikinpuolin kiitettävää. Mitään negatiivistä en pysty ja osaa tai voi käynnistä sanoa.
Anssi
Erittäin miellyttävä setti. Koko ajan pysyi kartalla missä mennään, mitä tehdään ja miksi. Ote oli myös sopivan napakka mitä tällainen supetjumi arvostaa.
Topi
Erittäin ammattitaitoinen kuntouttaja, joka perehtyy vaivaan kunnolla ja perusteellisesti. Ei halua asiakkaan ravaavan turhaan missään, vaan pyrkii säästämään asiakkaan rahoja. Tietää paljon anatomiasta ja vaivojen kuntouttamisesta, ottaa asiakkaan kuntoutuksen harteilleen.
Anonyymi
Asiantunteva palvelu, asiakasta hyvin kuunteleva. Halu selvittää kivun juurisyy, eikä hoitaa vaan pelkkää ongelmaa. Kotiharjoitteet iso plussa. Ei ehdota turhia käyntejä vastaanotolla vain pelkkää lisämyyntiä ajatelle 🙂
Anonyymi
Olkapää on kivuton ja rannekin melko ok. Kevyesti olen tehnyt olkapää treeniä eikä kipua ole ollut. Kiitos sinulle, kun hoidit minut kuntoon 🙂
Helena
Mahtavaa kun sain ajan niin nopeasti! Kiitokset!
Maisa
Hoitojakso vielä kesken, mutta tämän hetken fiilis. Luotto osaamiseen on minulla vahva.
Sari
Meeri on todella hyvä hieroja!
Suvi
Asiantunteva reipas nuori mies asialla. Löytyi syy kipuihin ammattitaidolla.
Kiitos!
Maarit
Kiitos asiantuntevasta monipuolisesta avusta ja neuvosta. Palaan varmasti teidän palveluiden pariin!
Laura
Mukava kokemus. Tuntui että vaivaan oikeasti paneuduttiin. Asiat selitettiin selkeästi että tämmöinen yksinkertainenkin ymmärsi.
Mikko
Yksilöllinen ja tarpeet huomioitu sekä toteutus niiden mukaisesti. Mukava käynti kun opastus tapahtui leppoisasti mutta ammattitaidolla.
Eija
Mukava uusi kokemus ja mukava, asiallinen hieroja👍
Anonyymi
Hyvä, mukava, asiantunteva hierontatuokio.
Anonyymi
Jalkaterapeutilta asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua.
Sari
Meeri on todella ammattitaitoinen. Hierojana paras missä olen käynyt. Parhaat näppivoimat😊 suosittelen lämpimästi!
Heini
Todella hyvää palvelua ja kattava kartoitus jalkojen toiminnasta. Ehdottomasti tulen uudelleen.
Tiina
Hyvä ja osaava palvelu aina. Kiitokset taas!! 🙂
Susanna
Onneksi oli hieronta aika varattuna, ei ehtinyt jalkavaiva pahentua👍👍
Kirsi
Erittäin tyytyväinen saamaani palveluun. Ammattitaitoista ja asiakaslähtöistä, asiat selitettiin selkeästi ja hommat tutkittiin huolella. Loistava löytö ja usko kuntoutumiseen suuri! 🙂
Anonyymi
Kiitos hyvistä jumppaohjeista ranteen jännetuppitulehdukseen/ rappeutumaan. Ranne nyt melkein normaali 8 kk. kestäneen kivun jälkeen. Muutaman viikon jumppa auttoi.
Kirsi