Varvasortoosit

Varvasortooseilla tarkoitetaan yksilöllisesti asiakkaalle muotoiltuja varpaiden tukemiseen ja suojaamiseen tarkoitettuja apuvälineitä, joita esimerkiksi jalkaterapeutit voivat valmistaa vastaanotollaan. Niitä on monia eri tyylisiä ja niiden tekemiseen käytetään silikonimassaa, josta muotoillaan oikeanlainen ja asiakkaan varpaisiin sopiva tuki tarpeen mukaan. Massa kovetetaan siihen tarkoitetulla aineella. Silikonimassa on ihoystävällistä ja hygieenistä materiaalia. Varvasortooseista voi olla hyötyä tilanteissa, joissa varpaissa […]

Gluteaalitendinopatia 

Gluteaalitendinopatialla tarkoittetaan pakaralihasten jänteen kiinnityskohdan poikkeamaa, kiputilaa ja niistä johtuvaa alentunutta toimintakykykä. Keskimmäinen- (m. gluteus medius) ja pieni pakaralihas (m. gluteus minimus) kiinnittyvät reisiluun (femur) isoon sarvennoiseen (trochanter major), sarvennoisen takapuolelle. Iso sarvennoinen on luinen ulkonema reisiluun yläpäässä ulkosivulla. Lihasten lisäksi sarvennoisen alueella on limapusseja, joiden tehtävä on toimia pehmikkeenä sekä suojana pehmytkudoksien ja luun […]

Polvikipu

Polvikipu on yleinen vaiva, josta suuri osa väestöstä kärsii jossain vaiheessa elämää. Yleisiä syitä polvikivun esiintymiselle on ylirasitus, erilaiset vammat/kaatumiset ja virheasennot (esim. pihtipolvisuus). Polvea vääntävät vammat, esimerkiksi jalan sisäsyrjälle kaatuminen, voivat vaurioittaa polvessa olevia kudoksia. Vaikka kudokset eivät olisikaan vaurioituneet, alue voi silti olla kipeä ja ärtynyt venähdyksien takia. Erilaiset kaatumiset suoraan polvelle voivat […]

Purentaelimistön toimintahäiriöt (TMD)

TMD eli Temporomandibular disorders käsittää joukon tiloja, jotka vaikuttavat leukanivelen toimintaan. TMD voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Leukaniveltä liikuttavissa lihaksissa oleviin tai itse leukanivelessä esiintyviin kiputiloihin ja toimintahäiriöihin sekä näiden kahden yhdistelmiin. TMD-oireet voivat olla monimuotoisia ja yleisimpiä alueen oireita ovat leuan alueen kiputilat lihaksissa tai leukanivelen alueella, leuan naksuminen/napsuminen, vaikeus avata suuta normaalisti, korvan […]

Fysioterapia Fysio Nordicilla 

Fysio Nordicilla tarjoamme laajasti palveluita kuten jalkaterapiaa, naprapatiaa, hierontaa ja 2024 kesäkuusta lähtien myös fysioterapiaa. Fysioterapia on itsessään laaja kenttä eri erikoistumisaloja. Näitä aloja ovat esimerkiksi lasten fysioterapia, neurologinen fysioterapia ja geriatrinen fysioterapia. Fysio Nordicilla olemme erikoistuneet tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiaan sekä kipufysioterapiaan. Fysioterapeutti-naprapaatti Lauri Fysioterapiassa olen erikoistunut haastavien ja pitkittyneiden tuki- ja liikuntaelinvaivojen ja kiputilojen hoitoon. Näitä vaivoja ovat esimerkiksi pitkittynyt (toisin sanoen kroonistunut) alaselkäkipu, lonkka- ja polvikivut, haastavat […]

Sisäänkasvanut varpaankynsi

Sisäänkasvanut kynsi on hyvin yleinen ja kivuliaskin vaiva. Kynsi voi tuntua kipeältä, kynsivalli punoittaa ja olla turvonnut. Kynnen reunaa on myös vaikea erottaa. Hoitamattomana oireet voi pahentua ja kynsivalli tulehtua, märkiä ja varvas olla täysin kosketusarka. Tyypillisimmin oireet ilmenee isovarpaassa ja sisäsyrjällä.  Sisäänkasvaneen kynnen aiheuttajat voi olla hyvin moninaiset. Syy voi olla perinnöllinen alttius ja […]